Toiminnanjohtajan kolumnit

13 marraskuun 2022

Ostovoima turvataan riittävillä palkankorotuksilla

Vuoden 2023 palkantarkistusten määrästä, ajankohdasta ja toteutustavoista on sovittu neuvoteltavan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tehtävä ei ole lainkaan niin helppo »»

Kirkon alat ry edustaa jäseniään työmarkkinaneuvotteluissa sekä edistää heidän asemaansa ja oikeusturvaansa työelämässä. Jäsenemme työskentelevät evl kirkon, ortodoksisen kirkon ja kristillisten järjestöjen sopimusaloilla.

Ajankohtaista

04 marraskuun 2022

Tänään vietetään naisten palkkapäivää!

Työmarkkinakeskusjärjestö STTK on jo usean vuoden ajan kehottanut viettämään vuoden loppupuolella naisten palkkapäivää. Sillä halutaan muistuttaa siitä ikävästä tosiasiasta, että »»

10 lokakuun 2022

Tämän viikon aikana vietetään Nuorisotyön viikkoa 10.-16.10.2022

Tämän viikon aikana vietetään valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa 10.-16.10.2022. Viikon teemana on nuoret ja nuorisotyö koronan jälkeen. Teemaviikolla nostetaan esiin nuorisotyöntekijöiden, »»

15 syyskuun 2022

Työmarkkinajärjestöt suosittelevat osallistumaan Astetta alemmas -kampanjaan

”Tämän syksyn aikana on käännettävä kaikki kivet, joilla tulevan lämmityskauden energiakustannuksia ja sähkölaskuja pystytään kohtuullistamaan. Systemaattinen ja laaja-alainen energian säästäminen »»

09 syyskuun 2022

Helsingin seurakuntayhtymä vähentää roimasti henkilöstöään

Helsingin seurakuntayhtymässä vähennetään säästösyistä 45 henkilötyövuotta seuraavien kolmen vuoden aikana Osa henkilöstön vähennyksistä toteutetaan irtisanomisilla. Asiasta uutisoitiin tänään perjantaina Helsingin »»

09 syyskuun 2022

Pääluottamusmiesten kannanotto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstön vähennyksiin

Jokainen irtisanottu on liikaa! Yhteisissä palveluissa käytiin pitkä ja kuluttava tuotannollis-taloudellinen YT-prosessi. Kirkon piirissä tämän mittaluokan neuvotteluja ei ole aikaisemmin »»

Tapahtumakalenteri

ma
ti
ke
to
pe
la
su
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
1
2
3
4
6
7
8
9
10
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
05 loka
05.10. - 06.10.    
Koko päivä
Evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehet Luottamusmieskurssi B 5.-6.10.2022 Koulutussisällöt: -Työaika-asiat -Vuosiloma -Korvaukset -Työstä poissaolot -Työkaluja työssäjaksamiseen
11 loka
Kaikkien sopimusalojen yhteiset koulutukset Luottamusmiehen neuvottelutaidot 11.10.2022 (klo 14:30-16), Verkkokoulutus, Teams Koulutus sisältö: Haastavat vuorovaikutustilanteet
  • Ei tapahtumia
  •  

    Kirkonalat facebookissa

    Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
    21 tuntia sitten
    Kirkon alat ry

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    Luukku 5
    Avaa luukku ja katso video.
    Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

    Toivotamme kaikille oikein hyvää adventin aikaa!

    Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
    #kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
    ... Katso lisääLyhennä

    Kommentoi Facebookissa

    Opiskelun ajan ilmainen.

    Valtavan nolla euroa

    Opiskelijajäsen ei maksa mitään

    Opiskelijajäsenyys on ilmainen

    Ei mitään opiskeluaikana 😊

    Ilmainen opiskelijalle

    0€ 👍

    Maksuton opiskelujen ajan

    Ei mitään.

    Ilmainen opiskelijalle

    Ilmainen. 👍

    0€

    Opiskelujäsenyys ilmainen opiskelun ajan

    Opiskeluaikana ei maksa mitään

    Opiskelun ajan ilmainen

    Maksuton

    0e

    Opiskelijajäsenyys maksuton👍

    Ei mitään

    Opiskelijalle maksuton ! 👍

    Opiskelijalle ilmainen

    0€

    Maksuton opiskelijalle

    Ilmainen

    View more comments

    2 päivää sitten
    Kirkon alat ry

    Hyvää toista adventtia! 🕯🕯🙂

    Luukku 4

    Avaa luukku ja katso video.
    Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

    Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
    #kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
    ... Katso lisääLyhennä

    Kommentoi Facebookissa

    Evankelis-luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Evankelis-luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev-lut., ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Evankelis-luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev-lut, ort. ja krist.järjestöt

    Ev-lut, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Evankelis-luterilaiset, ortodoksit - ja kristilliset järjestöt 🎄

    Ev-lut., ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev-lut., ortodoksit ja kristilliset järjestöt.

    Ev.lut, kristilliset järjestöt ja ortodoksinen

    Evankelis-luterilaiset, kristilliset järjestöt ja ortodoksit

    Evankelis-luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev.lut., ortod., kristill. järj.

    Ev.-lut., Ortod. ja kristill. järj.

    Ev. luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev.lut., ortodoksit ja kristilliset järjestöt.

    Samoilla mennään 🎄

    Ortodoksit ev.lut ja krist. Järjestöt

    Evankelis-luterilainen kirkko, Ortodoksinen kirkko ja Kristilliset järjestöt

    Evankelis- luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev.lut, ort ja krist.järjestöt

    Evankelis-luterilaiset, kristilliset järjestöt ja ortodoksit

    Ev.lut, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Evankelis-luterilaiset, ortodoksit ja kristilliset järjestöt

    Ev.lut, ortodoksiset ja kristilliset järjestöt.

    View more comments

    3 päivää sitten
    Kirkon alat ry

    Luukku 3

    Avaa luukku ja katso video.

    Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

    Toivotamme kaikille oikein hyvää adventin aikaa!

    Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
    #kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
    ... Katso lisääLyhennä

    Kommentoi Facebookissa

    11

    11

    11 🤩👍🏻

    Monta, monta 11

    11

    11 🎄

    11

    11

    11

    11

    Yksitoistahan niitä on 💪🏻

    11

    11 jäsenyhdistystä

    11

    Muistaakseni 11

    11 😊

    11

    11 😊

    Monta

    11

    11

    11 kpl

    11

    11

    11

    View more comments

    4 päivää sitten
    Kirkon alat ry

    Luukku 2

    Avaa luukku ja katso video.
    Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

    Toivotamme kaikille oikein hyvää adventin aikaa!

    Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
    #kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
    ... Katso lisääLyhennä

    Kommentoi Facebookissa

    Seurakunnan viran ja toimenhaltijoiden liitto 😂

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto

    Seurakuntain Viran- ja Toimenhaltijain Liitto SVTL ry.

    Seurakuntien Viran- ja toimenhaltijoiden liitto

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijoiden liitto ry.

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto 🫵🏻👍🏻👏🏻👏🏻🤩

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien viran ja toimenhaltioiden liitto

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto 🎄

    Seurakuntien viran-ja toimenhaltijoiden liitto 👏

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijoiden liitto ry.

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto

    Seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto 🎄

    SVTL seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto.

    Seurakuntien Viran-ja toimenhaltijoiden liitto

    SVTL seurakuntien viran- ja toimenhaltijoiden liitto.

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitto

    View more comments

    5 päivää sitten
    Kirkon alat ry

    Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää!

    Kirkon alojen ensimmäinen luukku avautuu tästä päivästä alkaen ja jatkuu joulukuun 24:nteen asti.

    Avaa luukku ja katso video.
    Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

    Toivotamme kaikille oikein hyvää adventin aikaa!

    Facebook ja Instagram eivät ole mukava arvonnassa.
    #kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
    ... Katso lisääLyhennä

    Kommentoi Facebookissa

    Tuki

    Apu

    Edunvalvonta.

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta

    edunvalvonta

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta ❄

    Edunvalvonta ja tuki

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta

    Tukea ja turvaa työelämään.

    Tuki ja turva valvotusti

    Oman alan auttavat asiantuntijat

    Edunvalvonta 🥰

    Edunvalvonta

    Tuki, apu, edunvalvonta👍

    Edunvalvonta ja neuvominen

    Työntekijän etujen valvonta ja tukeminen👍

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta

    Edunvalvonta 👍

    Edunvalvonta

    View more comments