Kirkkovuosi

23 joulukuun 2018

Sunnuntai 23.12.2018 4. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika

Joulujakso, adventtiaika Herran syntymä on lähellä Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan »»

09 joulukuun 2018

Sunnuntai 09.12.2018 2. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika

  Kuninkaasi tulee kunniassa Evankelisessa kristikunnassa tämän päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Tämän ilmaisee myös nimitys adventus »»

09 joulukuun 2018

Sunnuntai 09.12.2018 2. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika

Kuninkaasi tulee kunniassa Evankelisessa kristikunnassa tämän päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Tämän ilmaisee myös nimitys adventus glorificationis, »»

06 joulukuun 2018

Torstai 06.12.2018 Itsenäisyyspäivä Erityispyhät, yhteiskunnalliset juhlapäivät

Kiitos isänmaasta Itsenäisyyspäivä (6.12.) on kansallinen juhlapäivä. Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on silloin valtiovallan määräyksestä pidetty jumalanpalvelus. Myös kirkkojärjestys edellyttää, että »»

30 marraskuun 2018

Sunnuntai 02.12.20181. adventtisunnuntai Joulujakso, adventtiaika

  Kuninkaasi tulee nöyränä Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut Jerusalemiin »»

02 marraskuun 2018

Lauantai 03.11.2018 Pyhäinpäivä Erityispyhät, muita erityispyhiä

  Pyhien yhteys Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä »»