18 lokakuu 2020 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Entä jos kiireen keskellä vain pysähtyisi?

Mikä se on, mikä kuluu vaikka sitä ei kuluta, sitä ei voi tuntea eikä nähdä? Tuo näkymätön, mutta katoava resurssi on aika. Ajan kuluminen on aina askarruttanut ihmismieltä ja ajanhallintaan liittyviä kysymyksiä pohdittiin jo ennen ajanlaskun alkua.

Onkohan aika kuitenkaan ollut koskaan arvokkaampaa kuin nyt, kun työ on irtautunut ajasta ja paikasta, ja työn ja yksityiselämän raja on haalennut? Ainakin ajankäytön ongelmat koskettavat yhä suurempaa joukkoa meistä. Vuoden 2018 Työolotutkimuksen mukaan haittaavan kiireen kokemus on lisääntynyt erityisesti naisten työssä. Puolet naisista ja 40 prosenttia miehistä kokee, ettei heillä ole aikaa paneutua uusiin asioihin tai kouluttautua kiireen vuoksi. He eivät myöskään ehdi tehdä töitä niin hyvin kuin haluaisivat.

Kiireen taustalta löytyy monia tekijöitä. Työnantaja on voinut asettaa liian tiukan aikataulun tai työhön varatut resurssit ovat niukat suhteessa tehtävien määrään. Työn keskeytyminen ja tehtävästä toiseen siirtyminen ovat myös yhä tavallisimpia tilanteita työelämässä. Jatkuvat keskeytykset johtavat helposti siihen, että työpäivät venyvät.

Sopiva määrä aikapainetta voi tilapäisesti tehostaa työskentelyä ja antaa lisäpotkua. Myös työstä saatu arvostus ja työn palkitsevuus voivat väliaikaisesti lieventää kiireen haittoja ja työn kuormittavuutta. Pitkään jatkuessa kiire kuitenkin lisää stressiä ja heikentää hyvinvointia, ja myös työn tuottavuutta. Merkittävä osuus työtapaturmista tapahtuu kiireessä.

Ajanhallinnan ongelmiin liittyy paljon erilaisia tunteita. Esimerkiksi riittämättömyys ja syyllisyys silloin, kun ei ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä pitäisi. Meillä on monenlaisia velvoitteita sekä työssä että yksityiselämässä. Muiden palveleminen on kuitenkin raskasta, jos työllistäviä tahoja on useita, kotona, työpaikalla, harrastuksissa ja lähipiirissä. Arjen vauhdin keskellä saatamme myös vieraantua omasta itsestämme. Neuvot hyvinvoinnista ja palautumisesta unohtuvat, kun kaikki energia menee päivästä selviytymiseen. Oma tahto ja oma jaksaminen jäävät toisarvoisiksi, kun ei ole koskaan aikaa miettiä, mitä itse haluaisi. Pahimmillaan voi tulla tunne, että on olemassa vain muita ihmisiä varten.

Todellisuudessa meillä kaikilla on täsmälleen saman verran aikaa, 24 tuntia vuorokaudessa. On elintärkeää pysähtyä miettimään, miten aikaansa käyttää. Lupaudutko liian helposti mukaan työprojektiin, vaikka et oikeasti ehtisi? Saako syyllisyys sinut tekemään jotakin toisen puolesta, vaikka et väsymykseltäsi haluaisi?

On kuitenkin niin, ettei kukaan vaadi meitä olemaan ahdistuneita tai kuormittuneita, stressaantuneita tai kiireisiä. Aiheutamme ne tunteet omalla toiminnallamme ihan itse. Tunnollisuus on hyvä luonteenpiirre, mutta se voi kääntyä itseämme vastaan, jos jatkuvasti sivuutamme omat tarpeemme.

Sanotaan, että stressi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Krooninen stressi vaikuttaa tutkimusten mukaan monin tavoin ihmisen terveyteen ja pahimmillaan se periytyy vähintäänkin käyttäytymismallina jälkeläisille. Sellaisen perinnönkö haluaisimme lapsillemme siirtää?

Meillä jokaisella on yksi keho, yksi elämä. Olemme elämälle sen velkaa, että pidämme itsestämme huolta. Parempi oma elämä ei vaadi suurta elämäntaparemonttia. Kaikki lähtee siitä, että ymmärrämme oman elämämme arvon, ja sen että aika on myös meidän aikaamme.

Entäpä, jos kerrankin tekisit niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä, sen sijaan, että toimisit niin kuin sinulta on totuttu odottamaan? Entä jos kiireen keskellä vain pysähtyisit? Vetäisit syvään happea ja antaisit aivojesi tuulettua rauhassa. Tulisiko katastrofi? Pysähtyisikö maailma?