18 elokuun 2019 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Missä on tahtoa, siellä on tie

Antti Rinteen hallitusohjelman nimi on Osaava ja osallistava Suomi, jossa tavoitteena on luoda ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä yhteiskunta. Jo ensimmäisessä budjetissa onkin viitteitä siitä, että hyvinvointiyhteiskuntaa vahvistetaan.

Hallitusohjelmaan on kirjattu monia kirkon sektorin työntekijöiden kannalta suotuisia tavoitteita, esim. sama-palkkaohjelma, perhevapaauudistus, jatkuvan osaamisen kehittäminen sekä yhteistoimintalain uudistaminen. Hallituksen tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuonna 2035, joka tulee näkymään monissa toimintatavoissa myös seurakunnissa.

Lisäksi Rinteen hallitusohjelmassa otetaan kantaa kehitysyhteistyöhön. Ohjelmassa todetaan, että pitkittyneiden kriisien hoitaminen edellyttää rauhanrakentamisen, humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön yhteensovittamista, ja luvataan vahvistaa tätä jatkumoa lisäämällä humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön rahoituksen joustavuutta ja mahdollistamalla rahoituksen monivuotisuus. Hallitus esittää ensi vuoden budjetissaan varsinaiseen kehitysyhteistyöhön lisämäärärahaa vajaat 72 miljoonaa euroa.

Osaavan ja osallistavan Suomen kivijalka on kuitenkin korkea työllisyysaste. Tärkein työllisyyttä edistävä toimenpide on työllisyyspalveluiden parempi resurssointi. Esimerkiksi Ruotsissa yhdellä työvoimaviranomaisella on hoidettavanaan 25 työtöntä, suomalaisella kollegallaan 166. Työvoimapalveluiden pitää myös tukea yksilöllisemmin kunkin työnhakijan tarpeita. Aivan erityistä huomiota tarvitsevat vaikeasti työllistyvät kuten nuoret, ikääntyvät, pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttajat ja osatyökykyiset.

Toinen työllisyyttä edistävä toimenpide on kannustinloukkujen purkaminen siten, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Työllistymisen este voi olla myös ns. kohtaanto-ongelma, joka syntyy siitä, että avoimet työpaikat ja työtä vailla olevat tekijät eivät kohtaa. Työvoiman liikkuvuutta voidaan edistää esimerkiksi korottamalla työmatkoihin kohdistettavaa verovähennystä ja asuntopolitiikalla niin, että asumisen hinta ei ole este työn vastaanottamiselle toiselta paikkakunnalta. Osaamistarpeet täyttävän koulutuksen kohdentaminen etenkin työvoimapulasta kärsiville aloille ja alueille on keskeinen toimenpide työttömyyden vähentämisessä.

Oppivelvollisuusiän nosto on sekin työllisyyttä parantava uudistus. Tällä hetkellä peruskoulun päättäneistä ilman ammattitutkintoa jäävistä nuorista työllistyy vain 42 prosenttia, eli suurin osa jää työvoiman ulkopuolelle. Alle 25-vuotiaita, jotka eivät ole työssä eivätkä koulussa (ns. NEET-nuoria), meillä on edelleen n. 60000. Ammatillista koulutusta ja sen kytkemistä työelämään on syytä uudistaa ripeästi. On myös aiheellista pohtia, onko suomalainen koulutuspolku liian pitkä: ammattikoulu 3 vuotta, yliopisto jopa 7 vuotta.

Työelämässä mukana oleminen kohentaa sekä taloutta että edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Työmarkkinoiden pitää toimia niin, että työttömiä kannustetaan hakeutumaan työhön lähtötasosta riippumatta, ja järjestelmän pitää tukea ihmistä kehittymään ja nostamaan oma-aloitteisesti omaa tuottavuuttaan.

Työ on paitsi vaurauden lähde myös inhimillinen arvo ja sosiaalinen tarve, siksi on sekä arvokkaampaa että terveellisempää osallistua bruttokansantuotteen kasvattamiseen kuin elää muiden kustannuksella. Keinoja työllisyysasteen nostamiseksi on, jos tahtoa riittää.