14 marraskuun 2021 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Oikeassa olemisen sijaan kohti rakentavaa vuoropuhelua

Ennakkoluulot ovat olleet luonnonvoima jo aikojen alusta lähtien. Ne ovat kuitenkin saaneet uuden ulottuvuuden sosiaalisen median aikakaudella. Somemaailmassa mikä tahansa asia saadaan vaikuttamaan paikkansa pitävältä, ja jos kaikki sanovat niin, on sen oltava totta. Vai onko?

Ennen internettiä ihmiset löysivät tarvitsemansa uutiset ja tietonsa lehdistä, kirjoista, televisiosta ja radiosta. Tietoja tiedotusvälineille tuottivat ihmiset, joille oikean tiedon etsiminen oli ammatti. Kuten ammattilaisen kuuluukin, tekivät tiedon tuottajat tarkkaa työtä. Virheitä ei saanut tulla ja kun sitä internettiä ei ollut, piti kaikki tieto kaivaa esiin ihan itse. Ei voitu luottaa toisen käden tietoihin tai huhupuheisiin. Poikkeuksen tekivät ainoastaan tiedotusvälineet, jotka oli valjastettu yksinomaan valtionjohdon käyttöön. Sellaisissa maissa oli olemassa vain yksi totuus. Valtion totuus.

Sitten tuli internet. Uusi keksintö aiheutti sen, että valtiojohtoinen yhden totuuden uutisointi ei enää ollut mahdollista, koska kansalaiset pystyivät itse etsimään erilaisia näkökulmia uutisiin ja tapahtumiin. Faktojen tarkistaminenkin kävi paljon helpommin ja nopeammin. Enää ihmisiä ei voi johtaa harhaan, moni ajatteli. Mutta väärässäpä olivat.

Tänä päivänä netti on pullollaan kaikenlaista faktaa, totuuden ohella myös muunneltua totuutta, valheita pois sulkematta. Uutisia, kuvia sekä videoita on helppo väärentää ja muokata oman ajatusmaailman mukaiseksi.

Tiedon hankkiminen tai edes tosiasioiden tarkistaminen ei useinkaan ole vaikeaa nykyteknologian ansiosta, mutta tosiasioiden kaivamiseen jatkuvassa informaation virrassa ei ole aikaa, eikä ehkä kiinnostustakaan. Keskustelut saavat vauhtia mielipiteistä ja tarkoitushakuisista möläyttelyistä, jotka eivät kestäisi lähempää tarkastelua.

Internet onkin vienyt meidät toiseen äärimmäisyyteen. Sen sijaan, että olisi olemassa yksi totuus, löytyy netistä kymmeniä erilaisia totuuksia, joista jokainen voi valita sen, joka eniten miellyttää omaa arvomaailmaa, ja jakaa omaa totuuttaan netissä eteenpäin.

Omassa kuplassa otetaan vastaan vain saman kuplan sisällä hyväksyttyä tietoa ja näin kupla kasvaa kasvamistaan. Muiden kuplien tuottamia uutisia ja ajatuksia kritisoidaan ja ihmetellään. Miten joku voi ajatella noin? Samalla kasvaa vastakkainasettelu.

Somessa tärkeintä tuntuukin olevan toisen mielipiteen mitätöinti. Kärjistetään sanoma mahdollisimman nasevaksi ja pahimmillaan siitä seuraa joukkolynkkaus.

Sama ilmiö on kulkeutunut myös keskusteluihin. Erityisesti julkisista keskusteluista on tullut kilpailevia monologeja, joissa tärkeintä on osoittaa olevansa oikeassa.

Jo päiväkodeissa taaperoille opetetaan, että on kohteliasta antaa jokaiselle puheenvuoro. Silloin pitää olla itse hiljaa ja kuunnella toista. Osaamme kyllä olla hiljaa, mutta vain siksi, että odotamme omaa vuoroamme puhua. Toisen puhetta ei kuunnella, koska toisen sanomisilla ei ole väliä.

Toisen sanomisilla ei ole väliä, koska me olemme joka tapauksessa oikeassa. Se on lähtökohta, josta olemme vakaasti varmoja. Keskustelun tarkoituskaan ei ole ottaa vastaan toisen näkökulmaa, vaan päästä kertomaan oma mielipide.

Keskusteluihin osallistuttaessa olisi kuitenkin viisasta muistaa suuren opettajan sanat: ”Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.” (Matt. 15:11)

Ihmisten välisen vuoropuhelun tärkeyttä ei voi aliarvioida, mutta ajatusten ja mielipiteiden vaihto ja niistä kumpuava avoin, toista kunnioittava vuoropuhelu ovat ainoa tie aitoon inhimillisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Parempaa maailmaa ei rakenneta vastakkainasettelulla.