31 toukokuun 2018 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Oikeus tulla kuulluksi

Kirjailija Lauri Viita riimitteli aikanaan: ”Ai, vieras puhuu viittä kieltä. Onko hänellä mitään sanottavaa?”

Ääneen pääseminen tuottaa monille meistä hyvän olon tunteen, sillä sen ajatellaan osoittavan aktiivisuuttamme ja tietämystämme. Vuorovaikutustilanteissa huomaamme odottavamme kärkkäästi omaa puheenvuoroamme sen sijaan, että kuuntelisimme mitä toinen ihminen meille juuri kertoo.

Itsensä ilmaiseminen ääneen on toki tärkeä taito, mutta yhtä lailla tärkeä taito on antaa tilaa toisten ajatuksille. Monesti ristiriidat ja väärinymmärrykset johtuvat siitä, ettemme kuuntele tai ymmärrä, mitä toiset meille sanovat. Sen sijaan, että keskittyisimme kuuntelemaan, alamme valmistella omaa vastaustamme toisen ihmisen vielä puhuessa. Huomio kuuntelemisesta siirtyykin oman reaktion valmisteluun. Pahimmillaan kuulija keskeyttää puhujan ennen kuin tämä on päässyt edes loppuun saakka.

Kuuntelemalla huonosti ja ymmärtämällä väärin esimerkiksi työohjeita voidaan aiheuttaa henkistä ja materiaalista vahinkoa. Koko työyhteisö kärsii, jos työntekijöitä ei kuunnella tai se tehdään huolimattomasti. Väitetään, että lähes 30 prosenttia hoitovirheistä johtuu potilaan kuulematta jättämisestä. Toisaalta hyvällä kuuntelemisella voi selvitä vaativissakin tehtävissä.

Suomessa kuuntelemisen merkitys on kirjattu näkyviin esimerkiksi työyhteisöjen toimintaa ja hyvinvointia koskeviin sopimuksiin ja säädöksiin, muun muassa työturvallisuuslakiin. Hallinto- ja oikeuskontekstissa kuunteleminen ilmiönä, kuten oikeutena tulla kuulluksi, on ollut kirjattuna kansalaisen perusoikeutena jo pitkään.

Kuuntelemisen ja havainnoinnin taidot ovat ensisijaisen tärkeitä niin työelämässä kuin henkilökohtaisella tasollakin. Sen sijaan, että omaa asiaa pyrkii jyräämään eteenpäin, tulisi tarkkaavaisesti kuunnella ja huomioida keskustelun eri näkökulmia. Jos kuuntelu on keskittynyttä ja vilpitöntä, on todennäköisempää, että kanssaviestijöiden ajatukset, tarpeet ja intressit ymmärretään ja asiat myös muistetaan paremmin. Tiedonkulku, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko toimivat tarkoituksenmukaisesti, kun ne perustuvat täsmälliseen informaatioon ilman väärinymmärryksiä.

Kuunnella voi ymmärtääkseen asioita, arvioidakseen kuultua informaatiota tai osoittaakseen empaattisuutta. Keskittyminen kuuntelemiseen auttaa erottamaan faktat mielipiteistä ja relevantin informaation epärelevantista. Taitoa on myös omien ennakkoasenteiden tiedostaminen ja parhaimmillaan omien sokeiden pisteiden löytäminen.

Onnistuneessa vuorovaikutuksessa kuunteleminen on kaiken a ja o. Eteenpäin ei pääse, jos rakastaa vain omaa ääntään ja omia ajatuksiaan. Kuuntelemista ei tarvita siksi, että tehtäisiin juuri niin kuin toinen haluaa, vaan tavoitteena on löytää jotakin, mihin pääsee yhdessä kiinni. Kuten sanotaan: ”It takes two to tango”.

Luottamuksen ilmapiirissä käyty keskustelu luo keskustelun kaikille osapuolille psykologista turvallisuutta. Ujoimpikin keskustelija rohkaistuu sanoittamaan ajatuksiaan. On hyvä keskittyä kuuntelemaan myös rivien välistä, sitä mitä ei sanota ääneen. Se voi joskus olla tärkeämpää kuin se, mitä puhutaan. Taitoa on niinikään huomioida ei-näkyviä asioita, esimerkiksi keskustelijan arvot, motivaatio ja tunteet sekä kulttuuritausta. Työyhteisössä työilmapiiri säätelee koko keskustelukulttuuria. Kuunteleminen vaatii pysähtymistä, sillä mitä merkitystä puhumisella ja tekemisellä on, jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan eivätkä jaa ajatuksiaan keskenään?

Ihmisen perustarve on tulla kuulluksi. Kuka kaipaa saarnaajaa tai ylipirteää rohkaisijaa, jos itsellä on paha olla? Paljon tärkeämpää on, että joku kuuntelee, on läsnä, kohtaa aidosti, antaa tilaa. Joskus se on suurin lahja, jonka toiselle voi antaa.

Kuuntelemaan pysähtyminen kertoo toiselle: olen tässä, et ole yksin, välitän sinusta, minulla on sinulle aikaa. Meille on annettu kaksi korvaa ja yksi suu. Käyttäkäämme niitä samassa suhteessa.