13 marraskuun 2022 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Ostovoima turvataan riittävillä palkankorotuksilla

Vuoden 2023 palkantarkistusten määrästä, ajankohdasta ja toteutustavoista on sovittu neuvoteltavan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tehtävä ei ole lainkaan niin helppo kuin sopimusta tehtäessä vielä kuviteltiin. Lyhyessä ajassa olosuhteet ovat muuttuneet ennennäkemättömällä tavalla.

Elinkustannusten nopea nousu on heikentänyt kansalaisten ostovoimaa. Joidenkin tuotteiden hintojen nousu on perusteltua, kun ottaa huomioon inflaation, Ukrainan sodan ja energian saatavuusongelmat sekä polttoaineiden kallistumisen vaikutukset.

Samaan aikaan ruokaa myyvien kauppaketjujen tulokset ovat nousussa, ja pörssiyhtiöiden osingot ovat kasvaneet epävarmoista ajoista huolimatta. Teollisuuden tilausten arvo oli syyskuussa 13 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Sen sijaan palkansaajilta pitkän kehityksen tulos on syöty melkein kokonaan yhdessä vuodessa. Reaalipalkat ovat inflaation vuoksi ostovoimaltaan samaa luokkaa kuin kymmenen vuotta sitten. Hinnat nousevat kuluvana vuonna kahdeksan prosenttia ja ensi vuonnakin arviolta neljä prosenttia. Mikäli palkkoja ei nosteta samaa vauhtia, tarkoittaa se käytännössä palkanalennusta työntekijöille.

Lienee kuitenkin niin, että vallitsevan inflaation suuruisten palkankorotusten saaminen missään neuvottelupöydässä on lähes mahdoton tehtävä. Olemmehan jo vuosia tottuneet siihen, että palkat nousevat vuosittain vain muutaman prosentin, jos sitäkään. Siksi palkankorotusten oheen on syytä miettiä muitakin palkansaajien tilannetta helpottavia vaihtoehtoja.

Kilpailukykysopimus (kiky-sopimus) oli kesällä 2016 solmittu työehtosopimus, jonka avulla pyrittiin parantamaan Suomen talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä. Sopimukseen sisältyi palkkatason jäädyttämisen lisäksi työajan pidentäminen, työnantajamaksujen vähentäminen siirtämällä osa kustannuksista palkansaajien maksettavaksi sekä julkisella sektorilla lomarahojen leikkaus. Lomarahojen leikkaus oli sovittu määräaikaiseksi toimenpiteeksi, mutta olisiko nyt aika purkaa kikyn viimeinenkin osa ja palauttaa työnantajamaksut takaisin työnantajan maksettaviksi?

Myös toinen ratkaisu voisi löytyä menneisyydestä. Keskitettyjen tuloratkaisujen aikaan käytössä oli yhtälö, jossa toisella puolella olivat työn tuottavuuden kasvu ja inflaatio, toisella puolella verojen ja maksujen muutokset. Lopputuloksena saatiin palkkojen korotusvara. Tällainen indeksiehto oli keskitettyjen tuloratkaisujen olennainen osa varsinkin 1970-luvun kiihkeän inflaation vuosina. Jos kuluttajahinnat nousivat yli tietyn rajan, osa hintojen noususta hyvitettiin palkansaajille palkankorotuksina. Voisiko indeksiehdon käyttöönotto olla jälleen ajankohtainen?

Yhtenä keinona nykyiseen talousahdinkoon on esitetty tuloverotuksen keventämistä. Veroja ja veronluonteisia maksuja kerättiin Suomessa vuonna 2021 yhteensä reilut 108 miljardia euroa. Tuloverot ja pakolliset sosiaaliturvamaksut muodostivat 64 prosenttia verokertymästä. Veroilla ylläpidämme hyvinvointiyhteiskuntaa. Verojen alentaminen saattaisi johtaa vähäosaisten vielä heikompaan tilanteeseen, koska valtion verotulojen pienentyessä jostain on leikattava.

Entäpä työtunnit suhteessa palkkaan? Kuinka moni on huomannut, että esimerkiksi kahvipakettien koot ovat vaivihkaa pienentyneet? 500 gramman kahvipaketti saattaakin olla nyt 450 grammaa tai jopa 400 grammaa, vaikka hinta on pysynyt ennallaan. Monikaan kuluttaja ei myöskään pane merkille, jos leipäpussin paino putoaa 260 grammasta 240 grammaan hinnan pysyessä entisellään.

Samaa menetelmää voisi soveltaa työelämään. Siltä osin kuin palkankorotus alittaa inflaation, lyhennettäköön palkansaajan työaikaa vastaavasti. Esimerkiksi viiden prosentin erotus tarkoittaa noin parin tunnin lyhennystä viikoittaiseen työaikaan.

Ostovoiman romahdusta on paikattava ensisijaisesti palkankorotuksilla. On kiistaton tosiasia, että työnantajilla, myös seurakunnilla, on oltava palkanmaksuvaraa, jos toimintaa halutaan jatkaa. Erityisesti kirkon piirissä tehtävä työ tarvitsee ihmisiä, silmien tasolla tapahtuvia kohtaamisia.

Samalla on pidettävä mielessä, että hyvinvointiyhteiskunnassa palkalla pitää pärjätä ja yksittäisellä ihmisellä pitää olla ostovoimaa, jotta yhteiskunta pysyy elävänä. Palkankorotus kuuluu kaikille palkansaajille. Tarvitaan siis yleisiä palkankorotuksia, ei vain yksilöllisiä. Kun koko alan palkkoja nostetaan, nousu jää alalle. Jos vain joidenkin työntekijöiden palkkoja nostetaan, korottava vaikutus häipyy, kun ihmiset poistuvat työvoimasta. Yleisissä palkankorotuksissa on kyse tulonjaosta, kuinka suuri osuus tuloksesta kuuluu sen tehneille työntekijöille.

Vallitsevasta tilanteesta huolimatta Suomella menee edelleen hyvin. Me murehdimme ostoksiamme, ukrainalaiset kotiensa ja läheistensä menetystä. Totta on, että taloudessa on epävarmuutta, mutta merkit eivät viittaa talouden romahtamiseen. Luottakaamme tulevaan ja hoidetaan ostovoima yhdessä neuvotellen kuntoon.