30 elokuun 2018 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Riittääkö tilaa kaikille, kaikilleko paikkoja on?

”Etsimme sinua, alle 25-vuotias, pitkän työkokemuksen omaava rautainen ammattilainen, joka osaat sanoa kymmenellä kielellä kiitos ja käydä bisnesneuvottelut kiinaksi. Edellytämme vähintään kahta yliopistotutkintoa. Väitöskirja rakettitieteestä luetaan eduksi. Lähetä portfoliosi uimapukukuvan kera.”

Työnantajien odotukset nousevat aina vain korkeammalle samalla, kun yhä useammalta puuttuu peruskoulutuskin. Tilastokeskuksen mukaan työikäisistä suomalaisista työvoiman ulkopuolella olevia oli kuluvan vuoden heinäkuussa 1 309 000 henkilöä. Miten maassa, joka tavoittelee jatkuvaa talouskasvua, on varaa pitää systeemin ulkopuolella toista miljoonaa ihmistä?

Kyse on työnantajien asenteista ja tiedon puutteesta. Osatyökykyisiä karsastetaan, koska heidän ajatellaan olevan tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan tulppana. Tosiasiassa useimmilla työpaikoilla on työtä, jota voidaan muokata tekijän työkykyä vastaavaksi. Se vaatii toki avointa työkulttuuria, jossa sallitaan ja ymmärretään työkyvyn vaihtelut, ovatpa syyt mitkä tahansa. Osatyökykyiset henkilöt ovat osa suomalaista työvoimaa, usein vieläpä erittäin innokkaita ja oppivia tekijöitä, jotka sitoutuvat työnantajaansa vahvasti. Kun Suomea sotien jälkeen rakennettiin, kenenkään työkykyä ei vähätelty. Jokaiselle löytyi jotakin tekemistä. Nyt on toisin.

Toinen työllistymisen tulppa on ikäsyrjintä. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Työnantajilla tuntuu olevan yhteneväinen käsitys siitä, että 50 vuotta täyttäneeltä on kadonnut kyky oppia uutta, kyky sopeutua eikä hänellä ensinkään ole enää kykyä innostua ja ideoida. Asenne istuu tiukassa, vaikka tieteellinen näyttö kertoo aivan muuta. Eläkelain muutoksen myötä eläkeikää on nostettu aina 70 ikävuoteen saakka ja suomalaisten odotettavissa oleva elinaika pitenee koko ajan, mutta asenteita keski-ikäisten työkelpoisuuteen se ei ole muuttanut. 50-vuotiaalla on todellisuudessa työvuosia jäljellä lähes 20, mutta työnantajien näkökulmasta heidän viimeinen käyttöpäivänsä on ohitettu.

Eri syistä johtuvalla työsyrjinnällä on isoja yhteiskunnallisia seurauksia ja negatiivisia vaikutuksia talouskasvuun. Syrjintä vähentää myös työvoiman liikkuvuutta, koska keski-ikäiset ja osatyökykyiset jättävät hakematta työpaikkoja, joita he arvelevat tavoittelevansa aivan turhaan.

Kansantalouden kannalta on tärkeä ymmärtää, että jokaisen työpanosta tarvitaan – ketään ei ole varaa jättää ulkopuolelle. Työvoimaa tarvitsevien työnantajien tulisikin tarkastella henkilön osaamista ja motivaatiota työhön, suunnata katse työnhakijan vahvuuksiin, ei puutteisiin. Voiko olla niin, että alkavaa työvoimapulaa selittääkin työnantajien asenteet, eivät työnhakijoiden haluttomuus ottaa työtä vastaan?

Ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve kokea oma toimintansa merkitykselliseksi. Elämästä katoaa mielekkyys, jos omalle toiminnalleen ja työlleen ei löydä syvällisempää merkitystä. Työkykyisten ihmisten pitäminen työvoiman ulkopuolella tuleekin yhteiskunnalle kalliiksi monin eri tavoin.

Virressä lauletaan, että Jumalan kämmenellä kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Suomalainen yhteiskunta on monessa mallina muulle maailmalle. Hyväksyvä, avoin työilmapiiri, jossa työpaikkoja ja työtä riittää kaikille, voisi olla yksi sellainen.