16 lokakuun 2019 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Stressi on elintärkeä reaktio

Stressi on kehon luonnollinen sopeutumiskeino vaativaan tilanteeseen. Se on ollut ihmisessä aina. Ominaisuus on ollut elintärkeä, kun on pitänyt paeta tai puolustaa, metsästää tai taistella. Stressi virittää aivot huippusuoritukseen ja normista poikkeavaan käyttäytymiseen.

Sopiva määrä stressiä pitää ihmisen motivoituneena ja toimeliaana. Työn imu, vaativat harrastukset tai haastava elämäntilanne, kaikki lisäävät psyykkistä kuormitusta huomaamattamme. Elimistö ei kuitenkaan erota, onko kuormitus positiivista vai negatiivista. Kohtuullinen, lyhytaikainen stressi saa meidät yrittämään parhaamme, mutta haitallisen stressin riski kasvaa, kun vaatimukset ylittävät kykymme selviytyä niistä. Pitkittynyt stressitila johtaa pahimmillaan työuupumukseen, jossa ihmisen psyykkiset voimavarat yksinkertaisesti ehtyvät.

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tekemän tutkimuksen mukaan työperäinen stressi on toiseksi yleisin terveysongelma Euroopassa heti tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen. Suomessa puolestaan THL:n toteuttama Finterveys 2017 -tutkimus osoitti, että naisista 20 % ja miehistä 15 % oli kokenut merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta.

Työstressille altistavat psykososiaaliset riskitekijät ovat useimmiten seurausta työn puutteellisesta suunnittelusta, organisoinnista ja hallinnasta. Tyypillisiä riskitekijöitä ovat kohtuuton työtaakka, liian tiukat aikarajoitukset, ristiriitaiset vaatimukset ja toimimaton viestintä sekä huonosti hoidettu organisaatiomuutos. Myös johdon tai työtovereiden tuen puute sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen vaikeus voivat johtaa haitalliseen kuormittumiseen. Ikävä tosiasia on, että luterilaiseen työmoraaliin on sisään rakennettu malli, jossa työssään uupuva yrittää oireiden ilmaannuttuakin sinnitellä työpaikallaan vielä pitkään. Omat mahdolliset oireet ja tuntemukset laitetaan syrjemmälle, koska työtä kohtaan tunnetaan vahvaa tunnollisuutta.

Lisääntynyt henkinen kuormittuneisuus näkyy myös yhteydenottoina liittoomme. Toistuvat muutokset, YT-kierrokset ja henkilöstön vähentäminen ovat pahimmillaan johtaneet siihen, että työstä on kadonnut kaikki ilo. Jatkuvasti kasvava työmäärä ja vaatimukset suoritusten osalta tuntuvat toisinaan jo työpaikkakiusaamiselta.

Psykososiaalisesti kuormittava työympäristö lisää monien fyysisten sairauksien riskiä ja altistaa mielenterveyden häiriöille. Työperäisen stressin on muiden psykososiaalisten riskien ohella arvioitu aiheuttavan noin puolet menetetyistä työpäivistä, ja siitä johtuvat poissaolot ovat yleensä pitempiä kuin muista syistä johtuvat poissaolot.

Psykososiaalisia riskejä on kaikilla työpaikoilla, mutta niitä on mahdollista käsitellä, ja pitäisikin käsitellä, yhtä järjestelmällisesti kuin muitakin työturvallisuusriskejä. Työterveyslaitos on ryhtynyt laatimaan työuupumukselle raja-arvoja, ja tavoitteena on tuottaa vuoteen 2022 mennessä kaikkien käyttöön sopiva liikennevalomalli, jonka turvin on mahdollista tunnistaa työuupumuksen merkit varhain. Liikennevalomalli hälyttää neljän oireen perusteella: krooninen väsymys, henkinen etääntyminen sekä kognitiivisen ja emotionaalisen hallinnan heikentyminen.

Työturvallisuuslaissa ja työterveyshuoltolaissa ovat työperäisen stressin ehkäisyn ja hallinnan kannalta työpaikan toimintaa määrittelevät keskeiset säädökset jo nyt. Ne ohjaavat työnantajan ja työsuojeluhenkilöstön toimintaa. Työyhteisön tilasta antavat kuvaa esimerkiksi kehityskeskustelut sekä säännöllisesti toteutetut työilmapiirin arvioinnit.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei stressin ehkäisy ja hallinta ole ainoastaan työnantajan asia. Voimme vaikuttaa omaan stressitilaamme myös omilla asenteillamme ja työtavoillamme. Lähtökohdat hyvään stressinhallintaan ovat oman elämäntilanteen ymmärtäminen ja käsitys omasta yksilöllisestä tavasta reagoida. Luonko omalla käytökselläni stressiä vai siltä suojaavaa mielialaa itselleni ja muille?