22 huhtikuun 2017 | Kirjoittaja Paula Aaltonen

Työn aika

Siitä ei ole kovin pitkä aika, kun aikaa pidettiin täysin hyväksyttävänä mittarina mitata kaikkien työntekijöiden ahkeruutta. Nyt elämme murrosta, jossa työajaton työntekijä on yhä yleisempi. Aika ei olekaan enää tuottavuuden ainoa mittari. Työn tuloksellisuuden mittareita ovat esimerkiksi asiakastyytyväisyys, henkilöstön reagointinopeus palvelupyyntöihin, ongelmien ratkaisukyky ja -nopeus, resurssien kulutus jne.

Vaikka seurakuntatyössä ollaan kaukana yliopistomaailman kaltaisesta akateemisesta vapaudesta, on vaikutusmahdollisuus omaan työaikaan montaa muuta palkkatyötä suurempi. Työajan säätelemättömyys antaa rajattomat keinot työajan optimaaliseen suunnitteluun. Työaika voidaan järjestää paikallisesti palvelemaan sekä seurakunnan etua että työntekijän omaa hyvinvointia.

Jos työntekijä ei ole työhuoneessaan, on hän tällöinkin kiireellisessä asiassa tavoitettavissa sähköpostilla tai ainakin puhelimitse. Säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvat palaverit ja muut läsnäoloa velvoittavat toimet varmistavat vähintäänkin sen, että työntekijä on työnantajansa nähtävillä. Kokoukset alkavat aina ajallaan, eikä niistä olla poissa muuten kuin perustellusta syystä.

Työssään työntekijällä on vastuualueensa asioihin ratkaisupakko ja erilaiset velvoitteet tuovat työn tekemiseen painetta. Itseltä ja työtovereilta vaaditaan paljon myös laadullisesti, joten työtaakka on usein suuri. Kun työ on kokonaisvaltaista, ei työntekijä pääse näennäisestä vapaudestaan huolimatta työtään pakoon. Tästä on etunsakin. Haastavan asian hahmottaminen oikealla tavalla saattaa vaatia kysymyksen tarkastelemista eri näkökulmista. Asia voi näyttäytyä erilaisena työpöydän ääressä, työmatkalla, kotona tai vaikkapa saunan lauteilla. Vasta kun kysymystä on selvittänyt ja punninnut riittävän monipuolisesti, voi vakuuttaa itsensä siitä, että valittu näkökulma on oikea.

Työajan joustavuudella on myös kääntöpuolensa. Kaikkien työssä käyvien on elämäntilanteestaan ja asumismuodostaan riippumatta kyettävä sovittamaan yhteen työ ja vapaa-aika siten, ettei kumpikaan rasita toista kohtuuttomasti. Työn ja vapaa-ajan sekoittuminen tehokkaasti toisiinsa voi saada aikaan tunteen, että on koko ajan töissä. Stressin uhka on todellinen. Työajattomien kohdalla ei tunneta myöskään ylitöiden käsitettä. Tästä huolimatta työajattomat saattavat työskennellä merkittävästikin yli määritellyn säännöllisen työajan. Tällainen toimintamalli on palkkatyössä poikkeuksellista ja osoittaa sitä, miten vakavasti ja antaumuksella omaan työhön suhtaudutaan. Työtä tehdään ennen kaikkea siksi, että työhön on sisäinen motivaatio tai kutsumus, työ palkitsee sekä henkisesti että taloudellisesti.  

Työajaton työntekijä kohtaa myös kateutta. Uskotaan, että hän elää muiden kustannuksella, koska häntä ei valvota. Lisäksi hän voi asettaa aamulla perheensä etusijalle ja tehdä töitä illalla pyjama päällä. Mutta työajattoman työntekijän tuloksentekokykyä testataan jatkuvasti. Työajaton työ on välillä kovaa, riskialtista ja vaatii omatoimisuutta, vaikka se myös tasapainottaa elämää ja luo vaurautta, joka ei ole mitattavissa vain rahalla. Siinä missä jotkut työaikajärjestelmän ohjaamat haaveilevat työajattomasta työstä, niin jotkut työajattomat haaveilevat säännöllisistä työajoista, siksi että työn määrä on kohtuuton. Työrasitteen riskienarviointi ja tunnistaminen onkin työnantajan velvollisuus. Innovatiivisuutta pitää palkita muullakin kuin lisääntyvällä työmäärällä.

Jotta seurakunta olisi houkutteleva ja tuloksellinen työpaikka myös tulevaisuudessa, on tunnustettava tosiasiat. Työllä on aikansa, mutta tulosta ei tehdä aikaan sidotusti, vaan tavoitteellisesti työntekijän omaa innostusta kannustaen, työn ilon ja luottamuksen ilmapiirissä. Työn lopputulos ja laatu ovat tärkeämpiä kuin työn tekemiseen käytetty aika. Kellonaikaan sidottu työ raksuttaa mennyttä aikaa. Maailma on muuttunut eikä paluuta entiseen työaikakulttuuriin enää ole.